torstai 2. lokakuuta 2008

Suomen media tahtoo yhteiskunnan kärsivän

Kirjoitin aikaisemmin tapauksesta "Uusi Suomi". Koska kilon graniittilohkareella on keskimäärin korkeampi älykkyysosamäärä ja terveemmät moraaliarvot kuin Uuden Suomen toimituskunnalla, tapaus ei jäänyt ainoaksi, vaan Uusi Suomi sensuroi myöhemmin myös kanssakirjoittajani, Markus Janssonin, blogia.

Markus Jansson oli kirjoittanut omaan Uuden Suomen blogiinsa närkästyksensä siitä, mikä Uuden Suomen sensuurikäytäntö on. Uuden Suomen reaktio oli, että Uusi Suomi sensuroi hänen blogiaan siten, että Janssonin itsensä kirjautuessa blogiin blogi näyttää olevan vielä paikalla, tekstit kunnossa ja niin edelleen, mutta ulkopuolisille lukijoille ilmestyy pelkästään ilmoitus "Pahoittelen, kaipaamasi sisältöä ei ole olemassa." Kuten minä, myös Markus Jansson laittoi Uudelle Suomelle postia aiheen tiimoilta. Uusi Suomi väitti, että kyse ei ole millään tavalla sensuurikäytännöstä ja ehdotti myös, että kyseessä voi olla tekninen ongelma.

Uuden Suomen vaaliblogisivustolla on kirjaimellisesti useita satoja blogeja. Ennen Markus Janssonin tapausta julkiseen keskusteluun ei ole noussut yhtä ainoaa tapausta, jossa olisi tapahtunut kuin hänelle. Tapaus myös sattui heti sen jälkeen, kun Markus Jansson oli kirjoittanut siitä, miten Uusi Suomi oli sensuroinut minun blogiani. Kuinka todennäköistä on, että uniikki tekninen virhe tapahtuu heti sen jälkeen, kun Uuden Suomen sensuurikäytäntöä kritisoidaan. Minäpä kerron teille; Suurin piirtein yhtä todennäköistä kuin että Matti "Isoveli" Vanhanen ei nukkuisi Mein Kampf tyynyn alla.

Suomessa sensuurikäytäntö on medialle melko normaalia toimintaa ja se toteutuu kaikilla median ja tiedotuksen tasoilla. Pienistä lehdistä hyvänä esimerkkinä on juuri Uusi Suomi. Suuremmista lehdistä puolestaan Helsingin Sanomat on tunnettu sensuurikäytännöstään, joka on saanut ihmiset muun muassa perustamaan niin sanotun "Varjohesarin", jossa on mahdollista julkaista Helsingin Sanomien sensuroimia kommentteja. Yleisesti media ei kerro edes kaikista oikeasti merkittävistä asioista, kuten siitä, että Saksassa kiellettiin islamisaation vastainen mielenosoitus.

Myöskään Euroopan unioni ole sensuurin suhteen viaton. Kunnallisvaalien alla järjestettiin Ketä kiinnostaa?! -kampanja, johon osallistuivat kaikkien muiden puolueiden Helsingissä toimivat nuorisojärjestöt, paitsi perussuomalaiset. Perussuomalaisia ei ollut kutsuttu, millä saattaa olla jotain tekemistä sen kanssa, että Ketä kiinnostaa?! -kampanja on osa EU:n Youth in Action -ohjelmaa ja perussuomalaiset ovat EU-kriittinen puolue.

"A free and independent press is essential to the health of a functioning democracy. It serves to inform the voting public on matters relevant to its well-being. Why they've stopped doing that is a mystery."
- Jon Stewart, America (the Book): A Citizen's Guide to Democracy Inaction

Matemaatikko de Condorcet kehitteli 1700-luvulla demokratiasta matemaattisen mallin, joka sittemmin on toiminut argumenttina sekä demokratian puolesta että demokratiaa vastaan. Argumentti perustuu siihen matemaattiseen välttämättömyyteen, että jos yksilöllä on edes rahtusen kolikonheittoa, eli puhdasta sattumaa, paremmat mahdollisuudet antaa asiasta X ennemmin hyvä kuin huono päätös, muodostuu todennäköisyys antaa hyvä päätös melkein sataprosenttiseksi, kun ihmisiä on päättämässä tuhansia. Huonolla ja hyvällä tarkoitetaan tässä huonoa ja hyvää pelkästään käytännöllisessä mielessä.

Argumentin kääntöpuoli on puolestaan se, että mikäli ihmistä on esimerkiksi johdettu harhaan, voi todennäköisyys tehdä ennemmin huono kuin hyvä päätös olla suurempi kuin kolikonheitto. Jos tuhansia ihmisiä on johdettu harhaan, voi todennäköisyys tehdä huono päätös kasvaa melkein sataprosenttiseksi. Jos sanomalehdet kertovat ainoastaan esimerkiksi Lissabonin sopimuksen tarkoituksena olevan yksinkertaistaa EU:n rakennetta, Lissabonin sopimus kuulostaa hyvältä. Jos sanomalehdet jättävät kertomatta, että Lissabonin sopimuksen lakiteknisestä heikkoudesta johtuen Lissabonin sopimus muun muassa sallii pedofilian että kuolemantuomiot, ihmiset todennäköisemmin eivät ota näitä seikkoja huomioon muodostaessaan mielipidettä Lissabonin sopimuksesta sekä siihen suhtautuvista poliitikoista.

Jos media ei ole objektiivinen ja kerro asioita totuudenmukaisesti, vaan sensuroi ja vääristelee, on todennäköisempää, että ihmiset tulevat tekemään vääriä valintoja, koska heillä on vähemmän tietoa. Jos ihmiset tekevät vääriä valintoja, aiheutuu siitä haittaa koko yhteiskunnalle. Tämä on koko median vastuun ydin.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

johanna karvosen tapaus? mitä mieltä? ja muutenkin lesboista ja homoista?

Mikko Ellilä kirjoitti...

"Uuden Suomen vaaliblogisivustolla on kirjaimellisesti useita satoja blogeja. Ennen Markus Janssonin tapausta julkiseen keskusteluun ei ole noussut yhtä ainoaa tapausta, jossa olisi tapahtunut kuin hänelle. Tapaus myös sattui heti sen jälkeen, kun Markus Jansson oli kirjoittanut siitä, miten Uusi Suomi oli sensuroinut minun blogiani. Kuinka todennäköistä on, että uniikki tekninen virhe tapahtuu heti sen jälkeen, kun Uuden Suomen sensuurikäytäntöä kritisoidaan."

Jussi Halla-ahon vieraskirjasta:

Nimi : Tinden

Viesti : Hassu juttu muuten, Teemu Lahtisen kasvot eivät näy kommentoiduimpien blogien kohdalla? Siinä on Räsänen, Soininvaara, huivi-Pia,Norrena, Teemun 70%-juttu on sentään saanut 239 kommenttia. Norrena 159 tai jotain.

7. lokakuuta 2008 0:44:11



"Mystiseltä vaikuttaa tämä. Uuden Suomen sensuurista ei ainakaan ole kyse.

terveisin,

Joonas Kiminki
Uusi Suomi"


Joopajoo.

Kuinka todennäköistä on, että tämäkin uniikki tekninen virhe tapahtuu juuri nimenomaan maahanmuuttajien tekemistä rikoksista kertoneen kunnallisvaaliehdokkaan kohdalla?