perjantai 17. lokakuuta 2008

Vaalit

Olen enemmän tai vähemmän kirjoitustauolla vaaleihin asti. Tämä johtuu siitä, että pyrin auttamaan Turun perussuomalaisia kykyjeni mukaan myös konkreettisessa vaalityössä pyörimällä erilaisissa paneeleissa ja keskustelemalla ihmisten kanssa kasvotusten Turun toreilla. Jos ihmisiä kiinnostaa esimerkiksi haukkua minua rasistiksi, hinttariksi tai satanistiksi päin naamaa, olen suhteellisen aktiivisesti Turun vaalikujalla.

Seuraavassa muutamia kirjoituksiani, joista voi aloittaa ajatuksiini tutustumisen. Osa teksteistä on tuoreita, osa vanhempia. Tekstiä löytyy tästä blogista paljon ja aiheisiin voi tutustua myös muiden blogittajien kirjoituksista. Tekstejä lukiessa kannattaa pitää mielessä, että islam ei ole kansanryhmä tai rotu, vaan uskonto, sekä se, että sananvapaus nauttii korotettua suojaa suhteessa julkisen vallan ja median toimien arvosteluun.

Koskien sanan- ja mielipiteenvapautta ja sitä, miten kumpaakaan ei ole:
- Rasismi ei liity mitenkään Kauhajokeen ja hipit yllyttävät rikoksiin
- Maahanmuuttopolitiikan kritisointi ei ole rasismia
- Suomen media tahtoo yhteiskunnan kärsivän

Koskien islamia ja sitä, miten siitä ei saa puhua:
- Islam käskee tappamaan kaikki, jotka kehtaavat kritisoida islamia
- Islam aiheuttaa naisiin kohdistuvaa väkivaltaa
- Sharia ja koiranpennut

Koskien "suvaitsevaisuutta" ja sitä, miten "suvaitsevaisuus" on uskonto:
- Natsisymbolit eivät ole Suomessa laittomia, mutta typeryys on moraalisesti laitonta
- Jone Nikula ja suvaitsevainen suppeakatseisuus
- Suvaitsevainen tarkoittaa samaa kuin fasisti

Kuten monet muutkin blogittajat ja ehdokkaat, myös minä pistän tähän listan ihmisistä, joita minä henkilökohtaisesti äänestäisin, jos pystyisin. Lista tosin on suppea, eikä siinä ole lähellekään kaikkia "äänestyskelpoisia" ihmisiä kaikista kunnista. Eri ehdokkaiden kohdalla minulla on erilaiset perusteet äänestämiselle ja en suinkaan ole kaikkien näiden kanssa samaa mieltä kaikista mahdollisista asioista. (Itse asiassa päinvastoin.) Erimielisyyksistä huolimatta olen sataprosenttisen varma, että kenen tahansa näistä henkilöistä pääsy kunnanvaltuustoon on enemmän hyvä kuin huono asia.

Helsinki: Jussi Halla-aho
Oulu: Veli-Pekka Kortelainen
Uusikaupunki: Markus Jansson
Espoo: Teemu Lahtinen
Vantaa: Johannes Nieminen
Rantasalmi: Jarkko Sandell
Marttila: Lauri Heikkilä

Notta näillä eväillä.

3 kommenttia:

Tomi Peltonen kirjoitti...

Onnea vaaleihin sinullekin.

Vasarahammer kirjoitti...

Onnea vaaleihin! En asu Turussa. Jos asuisin, voisin kuvitella useita satoja huonompia ehdokkaita.

glxblt kirjoitti...

Hoh, sinulla on ainakin harvinaisen piristävä asenne. :) Olkoon vaalitontut sinulle suosiollisia jne.