sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Yhdysvaltojen harjoittamaa järjestelmällistä kidutusta ei tule hyväksyä

Jos on olemassa valtio, joka systemaattisesti ja jatkuvasti kiduttaa, tappaa viattomia ja rikkoo ihmisoikeuksia, onko oikein olla sen kanssa yhteistyössä vain, koska muutoin meidän elintasomme saattaisi laskea? Tällainen valtio on olemassa, ja sen nimi on USA.

Salaisten asiakirjojen ja viranomaislähteiden vuotamiseen erikoistunut Wikileaks-sivusto julkaisi 23. lokakuuta liki 400 000 asiakirjaa koskien Yhdysvaltojen toimintaa Irakissa. Asiakirjoista paljastuu muun muassa, että Yhdysvallat sulkivat silmänsä irakilaisten järjestelmälliseltä kiduttamiselta, minkä lisäksi Yhdysvaltain sotilaat ovat tappaneet luultua enemmän siviilejä, mukaanlukien raskaana olevia naisia ja henkisesti sairaita.

Tässä ei tietenkään ole mitään yllättävää. Vuonna 2006 julkisuuteen päätyi 279 valokuvaa ja 19 videota, jotka kuvasivat Yhdysvaltain sotilashenkilökunnan ja valtion virkamiehistön toimintaa Irakin Abu Ghraib -vankilassa. Julkaistussa materiaalissa Yhdysvaltain sotajoukot muun muassa pakottavat vankejaan masturboimaan ja kiduttavat heitä sähköllä ja vedellä. Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Firstin vuonna 2006 julkaisemassa selvityksessä todetaan, että Yhdysvaltojen sotilaat ovat kiduttaneet ainakin 8 ihmistä kuoliaaksi Afghanistanissa ja Irakissa. Korkein kidutukseen liittyvästä kuolemasta annettu rankaisu on ollut 5 kuukautta eristyksissä. Tietenkään ei sovi myöskään unohtaa Guantanamoa, jonka kidutustapaukset herättivät suurta kohtua mediassa.

Yksittäisinäkin tapauksina nämä olisivat äärimmäisen vakavia rikoksia ihmisyyttä vastaan. Kuitenkin kauhun koko kuva paljastuu vasta, kun ymmärtää, että kyse ei ole mistään sattumista, vaan tietoisista poliittisista päätöksistä. Vuonna 2006 Yhdysvallat otti käyttöön Military Commissions Actin, joka mahdollistaa sotaoikeudenkäyntien järjestämisen niin kutsutuille "laittomille taistelijoille" ja heidän vangitsemisensa määräämättömäksi ajaksi ilman oikeutta päästä riippumattoman tuomioistuimen eteen lyhyessä ajassa. Todistukset, jotka on saatu painostamalla tai halventavalla toiminnalla ovat päteviä Military Commissions Actin alaisuudessa perustetuissa sotatuomioistuimissa. Monet ihmisoikeusjärjestöt, muun muassa Amnesty, ovat tuominneet Military Commissions Actin järjestelmänä, joka hyväksyy kidutuksen. Ihmisoikeusloukkaukset ja epäinhimillinen kohtelu kuuluvat sekä käytännössä että lainsäädännössä Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaan.

Kaikkien maiden, jotka pitävät itseään oikeusvaltiona, tulisi tuomita yksiselitteisesti Yhdysvaltojen toiminta. Ei se voi olla oikein, että vain koska pelkäämme, että ilman kaupankäyntiä Yhdysvaltojen kanssa emme saa halpoja purilaisia, olemme valmiita hyväksymään hiljaisesti sen, että Yhdysvallat toistuvasti jää kiinni kidutuksesta ja siviilien ampumisesta. Asia on vähän sama kuin jos eurooppalaiset vain sulkisivat silmänsä Kim Jong-Ililtä, kunhan Pohjois-Koreasta tulee junalastillisia platinaa. Isoa suvaitaan vain sen takia, että se on iso. Koko Yhdysvaltain kansainvälisen politiikan voi tiivistää seuraavalla tavalla: "On oikein kiusata, jos on riittävän iso vetämään turpaan ilman, että kukaan muu voi mitään." Euroopan valtioiden politiikka Yhdysvaltoja kohtaan taas on tiivistettynä "Kyllä, herra."

On mahdollista, että yhteistyöstä kieltäytyminen Yhdysvaltojen kanssa romahduttaisi eurooppalaisten valtioiden elintasoa, mikäli ne eivät saisi jonkinlaisia uusia yhteistyökumppaneita tilalle tai muuttaisi muuten koko ekonomista järjestelmäänsä. Tästä seuraakin perustavanlaatuinen inhimillinen kysymys: Ovatko ihmiset valmiita kärsimään toisten ihmisten puolesta? Henkilökohtaisesti ainakin tahtoisin uskoa, että olen riittävän inhimillinen siihen, että voisin vaihtaa kämppäni murto-osaan nykyisestä, olla ilman televisiota tai autoa ja syödä puolet vähemmän, jos siitä seuraisi se, että toista ihmistä ei kidutettaisi tai siviilejä ei ammuttaisi.

Pienenä valtiona Suomi ei tietenkään voi yksin tehdä mitään, mikä muuttaisi maailmanpolitiikkaa radikaalisti. Suomi voi kuitenkin toimia esimerkkinä muille maille. Jos yksi valtio murtaa padon ja toimii ensimmäisenä, on muiden valtioiden kynnys toimia huomattavasti pienempi. Jo se, että muut maat alkaisivat avoimesti tuomita Yhdysvaltain toimintaa ja sen ihmisoikeuksien vastaista lainsäädäntöä, osoittaisi, että Yhdysvaltain toiminta ei ole hyväksyttyä. Suomen tulisi esimerkiksi vetäytyä kaikista NATO:on liittyvistä operaatioista, kuten Afghanistanista, ja kieltäytyä luovuttamasta ihmisiä Yhdysvalloille. Suomen perustuslain mukaan ulkomaalaista ei saa karkottaa, luovuttaa tai palauttaa, jos häntä tämän vuoksi uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus tai muu ihmisarvoa loukkaava kohtelu.

Yhdysvaltain harjoittamat kidutukset ja ihmisoikeusloukkaukset eivät tule loppumaan koskaan, jos muut valtiot ovat valmiita hyväksymään ne. Jos Yhdysvaltoja ei edes pyritä painostamaan toimintansa muuttamiseksi, ei Yhdysvalloilla ole mitään motiivia muuttaa sitä toimintaa. Niin pitkään kuin esimerkiksi eurooppalaiset valtiot tekevät kritiikittömästi yhteistyötä Yhdysvaltain kanssa normaaliin tapaan huolimatta siitä, mitä Yhdysvallat on ja miten se toimii, tulevat Yhdysvallat varmasti jatkamaan toimintaansa. Paha voittaa, kun hyvät ihmiset eivät tee mitään.

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

"Ovatko ihmiset valmiita kärsimään toisten ihmisten puolesta? Henkilökohtaisesti ainakin tahtoisin uskoa, että olen riittävän inhimillinen siihen, että voisin vaihtaa kämppäni murto-osaan nykyisestä, olla ilman televisiota tai autoa ja syödä puolet vähemmän, jos siitä seuraisi se, että toista ihmistä ei kidutettaisi tai siviilejä ei ammuttaisi"

Jos tuollaiset toimenpiteet ovat tarpeen jotta ihmisiä ei kidutettaisi tai siviilejä ammuttaisi, niin silloin tilanteessa on jo lähtökohtaisesti jotain niin pahasti vialla, että omakohtaisen kärsimyksen lisääminen ei sitä todennäköisesti paranna kuin korkeintaan "kosmeettisesti".

Toki jos joku itse haluaa uhrautua jonkun toisen ihmisen vuoksi, niin siinä ei varmaankaan ole mitään moitittavaa. Missään tapauksessa ei kuitenkaan voida ajatella niin, että henkilö A voisi velvoittaa henkilöä B kärsimään enemmän, jotta henkilön C kärsimys vähenisi - siitä syntyy vain tappelu.

Jos haluaa parantaa maailmaa, niin ensin täytyy ymmärtää, että ihmiset eivät ole mitään pyhimyksiä, eikä heistä sellaisia myöskään pakottamalla saa.

hanne kirjoitti...

Aina ihminen on kiduttanut, kiusannut toista ihmistä, sotinut, vihannut...
Emme ole oppineet rakastamaan lähimmäistämme. Emme osaa rakastaa itseämmekään. Himoitsemme rahaa, materiaa, toisten omaa...

Muutos tulisi lähteä jokaisesta ihmisestä itsestään. Kun ihminenoivaltaa, että kaikki hyvä, kaunis, luova, valo on hänen sisällään ja että sen hän saa, minkä antaa rakkaudella..

Minä olen hiemän epäileväinen, vaikka aina toivo on olemassa ja uskolla on merkitystä.
Mutta kun katselen itseäni, näen niin paljon ahneutta, pelkoa, saituutta vaikka olevinaan olen niin kypsä, rakstava, henkinen, upea ihminen..

Natsitaksi kirjoitti...

Minä en ainakaan suostuisi laskemaan elintasoani ihmisten takia, jotka eivät sitä ansaitse. USA, Venäjä, Kiina ja Israel ovat ainoita valtioita jotka pistävät muslimeille edes jotain rajoja ja opettavat oikean paikkansa. Lisää vaan kaupankäyntiä kyseisten maiden kanssa. Johan oli kyllä aikamoinen vaalikirjoitus, ehkä pari vihreää voi kääntyä äänestämään sua, mutta useampi hommalainen kääntyy pois.

Tuomas kirjoitti...

Ihmisten suhtautuminen oikeudenmukaisuuteen riippu paljolti siitä kuka kerää voitot ja kuka kärsii. Varsin iso osa väestä ymmärtää oikeudenmukaisuuden päälle ollessaan itse kärsivänä osapuolena (mm. pakkoruotsi suomenkielisille, referendum kansalaiselle).

Myös melko mukava osa ihmisistä pystyy olemaan oikeudenmukaisia kun asia on heille täysin (vaikutuksiltaan) merkityksetön (mm. homojen avioliitot heteroille, pakkoruotsi ruotsinkieliselle (pl. privilegioista nauttivat)).

Pienin ryhmä taas löytyy siitä porukasta, mihin mm. Herra Keronen kuuluu. Ryhmä pystyy olemaan oikeudenmukainen, vaikka tulee kärsimään itse muuttuvassa tilanteessa. Tämäkään ei ole ihan tarkkarajainen ryhmä, sillä varsin monelle kysymys on haitan suuruudesta.

Ensimmäiselle anonyymille:
Teet varsin rajun ratkaisun kieltäessäsi kategorisesti A:tä lisäämästä B:n kärsimyksiä C:n hyväksi. Eikö kärsimysten suuruusluokka vaikuta asiaan? Kerosen esimerkissä B:n kärsimys on se, että leivän toinen puoli jätetään voitelematta ja C:n kärsimys on kidutus ja tapetuksi tuleminen.

Toimiiko sääntö myös muslimimaahanmuuttajien tapauksissa?
A (yhteiskunta) aiheuttaa B:lle kärsimystä (etuoikeutetun aseman menettäminen), jotta C:n kokema kärsimys (alistaminen ja silpominen) vähenisi.

Anonyymi kirjoitti...

Tuomakselle:

Sekoitat nyt esimerkeissäsi keskenään niinsanotun "yhteiskuntasopimuksen" ja hyväntekeväisyyden.

Ihmiset jotka haluavat elää yhteiskunnassa ja nauttia yhteiskunnan suomista eduista, sitoutuvat samalla yhteiskunnan sääntöjen luomiin rajoituksiin. Yhteiskunta on vaihtokauppa, ja yhteiskunnan jäsenet (ainakin demokratiassa) päättävät siitä, mitkä ovat yhteiskunnan "sopimusehdot", eli mitä yksilöt uhraavat ja mitä he siitä hyvästä saavat. Jos yhteiskunnan sovittu sääntö on, että alistaa ja silpoa ei saa, niin silloin siinä yhteiskunnassa elävät yksilöt sitoutuvat siihen sääntöön - mikä pätee erityisesti jos "silpojat" ja "alistajat" ovat vielä aikuisiällään omasta valinnastaan tulleet ko. yhteiskunnan jäseniksi.

Se, mitä Keronen ehdottelee, eli vastikkeeton oman kärsimyksen lisääminen jonkun toisen hyväksi, on hyväntekeväisyyttä. Siinä ei ole vastavuoroisuutta, kuten yhteiskuntasopimuksessa. Jos tätä hyväntekeväisyyttä laajentaa vielä itsensä ulkopuolelle, eli pakottaa muitakin lisäämään kärsimystään jonkin kolmannen osapuolen hyödyksi, niin silloin kyseessä ei ole enää edes hyväntekeväisyys, vaan pelkkä ryöstely ja hyväksikäyttö.

Huomaa myös, että ulkomaiden kansalaiset eivät kuulu Suomen yhteiskuntasopimuksen piiriin - tämä pätee myös esim. potentiaalisiin humanitäärisiin maahanmuuttajiin ja USA:n kidutuksen uhreihin.

Tuomas kirjoitti...

Kiitokset anonyymille asiallisesta palautteesta.

Tuo alkuperäinen ajatus siitä että, missään tapauksessa ei voi A velvoittaa B:tä kärsimään, jotta C:n kärsimys vähenisi on liian väljä ollakseen mikään ohje mihinkään. Yritin osoittaa esimerkillä, että kolmannen tahon puuttuminen kärsimysten jakoon voi joskus olla perusteltua. En yrittänyt perustella hyväntekeväisyyttä sillä.

Lisäksi sana kärsimys on myös varsin väljä ja vaatii tapauskohtaista tarkentamista.

Jotta selvästi pysytään erossa pakotetusta hyväntekeväisyydestä pitää tietää kärsimysten jakomekanismi B:n ja C:n väliltä. Jos C:n kärsimykset johtuvat B:n toiminnasta, on oikein, jos A niitä rajoittaa. Jos mitään riippuvuutta ei ole on kyse pakotetusta hyväntekeväisyydestä.

Kerosen tekstissä tehtiin oletus, että riippuvuus B:n ja C:n kärsimysten välillä on joissakin tapauksissa olemassa. Oletusta myös perusteltiin. Puuttuminen järjestelmään ei silloin ole pelkkää hyväntekeväisyyttä ja niitä voi jollakin parametriyhdistelmällä pitää oikeutettuina. Todellisuudessa osapuolia on tietysti enemmän kuin A, B ja C ja riippuvuudet voivat olla vaikka miten monimutkaisia.

Afganistanin sotaretken voi Suomen osalta jättää kesken pelkäämättä, että samalla syyllistyy hyväntekeväisyyteen.

Tosin, voihan valtio harrastaa myös hyväntekeväisyyttä, jos kansalaiset (tai kuka niitä päätöksiä generoikaan) niin haluavat.

Anonyymi kirjoitti...

En ihan tajunnut mitä kommentoijat ovat ajaneet takaa päätelmillään muuta mielestäni Keronen onnistuu blogissaan hyvin ilmaisemaan vakavan ihmisoikeusrikkomuksen.. kidutuksen.

On olemassa normaalin ihmisen kannalta kaksi erittäin huonoa poliittista järjestelmää. Toinen on (sota)rikollisten johtama anarkia (esim. jotkut Afrikan valtiot veritimantteineen tai kansanmurhineen) ja toinen ehkä vieläkin pahempi on poliisivaltio (esim. USA on hyvin lähellä sitä, Stalin ja Hitler olivat siinä todella hyviä).

En ainakaan itse ymmärrä että mitä eroa on uhrin tuntemuksen kannalta jos islamilaista vesikidutetaan tai jos sen kohteena on amerikkalainen sotilas. Saa nähdä koska joku keksii julkaista vesikidutusvideon amerikkalaissotilaasta.. mahtaiskohan mielipide muuttua. Tosin eihän se ole kidutusta jenkkien mielestä islamilaisen kohdalla. Olemmeko me mukana esim. Afganistanissa levittämässä demokratiaa vai levittämässä ja valvomassa kapitalistin etuja (esim. aseteollisuuden voitontuottoa).
OPM