perjantai 8. kesäkuuta 2012

Jussi Halla-ahon tuomioon johtanut kirjoitus

Korkein oikeus tuomitsi kansanedustaja Jussi Halla-ahon sakkorangaistukseen uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan Halla-ahon kirjoituksen "Muutama täky Illmanin Mikalle" pohjalta. Oikeus on määrännyt loukkaavaksi katsotun materiaalin poistettavaksi.

Sananvapaus on demokraattisen yhteiskuntajärjestyksen kannalta välttämätön ihmisoikeus. Sen rajoittamiseen tulee suhtautua aina äärimmäisen kriittisesti, ja sitä tulee voida rajoittaa ainoastaan, mikäli se on välttämätöntä yhteiskuntarauhan tai muun vastaavan yhtä merkittävän hyvän vuoksi. Sananvapauden rajoittaminen uskonnollisten tuntemuksien suojelemiseksi ei kuulu sivistysvaltioon, eikä aikuisten ihmisten demokratiassa merkittävän sanomalehden pääkirjoituksen parodiasta tule lyödä oikeuslaitoksella.

Halla-aho on kansanedustaja ja hallintovaliokunnan puheenjohtaja, joten se, millä perusteilla hänet tuomitaan harjoittaessaan poliittista toimintaansa, on olennaista tietoa, joka kuuluu kansalaisille. Mikäli kirjoitus poistetaan kokonaan yleisön saatavilta, on kansalaisten mahdotonta tehdä päätelmiä siitä, onko kirjoitusta koskeva tuomio ollut oikeudenmukainen. Koska kannatan sananvapautta ja uskon, että kansalaisilla on velvollisuus valvoa viranomaisten toimintaa ja sen oikeudenmukaisuutta, julkaisen kirjoituksen blogissani alkuperäisessä muodossaan. Kyse on siis myös poliittisesta kannanotosta avoimuuden, kansalaiskeskustelun ja suvaitsevaisuuden puolesta. Kirjoituksen muotoilut ja linkit noudattavat Halla-ahon kirjoituksen alkuperäistä muotoa.

En ota mitään kantaa mihinkään, mitä Halla-aho kirjoituksessaan sanoo. Teksti on Halla-ahon ja vain Halla-ahon mielipide.


Muutama täky Illmanin Mikalle

(Kirjoitus julkaistu alunperin 3.6.2008 sivulla http://halla-aho.com/scripta/muutama_taky_illmanin_mikalle.html)

Valtionsyyttäjä Mika Illmanin voittoputki jatkui muutama päivä sitten, kun alapäähuumorin suurmies Seppo Lehto tuomittiin kahden vuoden ja neljän kuukauden ehdottomaan vankeuteen ja kymmenien tuhansien eurojen vahingonkorvauksiin useista törkeistä kunnianloukkauksista, kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan rikkomisesta. Asiaa on puitu pitkin internettiä niin paljon, ettei minun varmaan tarvitse toistella itsestäänselvyyksiä:

a) Lehdon tekemät törkyblogit täyttävät toki minkä hyvänsä tulkinnan mukaiset "törkeän kunnianloukkauksen" kriteerit, mutta

b) Suomessa ei ole koskaan tuomittu ketään kahden vuoden ja neljän kuukauden ehdottomaan vankeuteen tällaisista rikoksista. Mika Illmania en moiti, onhan hän mitä ilmeisimmin sukunimensä arvoinen mies, joka tekee sitä, mitä hänen mielestään on tehtävä, mutta niillä käräjäoikeuksilla, jotka kevään mittaan ovat kiltisti antaneet Mikalle kaiken, mitä tämä kehtaa pyytää, on syytä hävetä.

c) Illman kelpuutti asianomistajiksi ja jättiläiskorvausten saajiksi vain syyttäjäkavereitaan ja kansanedustajia, ei esimerkiksi Teemu Lahtista, jolle Lehdon törkyblogit aiheuttivat mahdollisesti todellista vahinkoa edellisten eduskuntavaalien alla. Ajattelu, jossa julkisuuden henkilön kunnia nauttii suurempaa suojelua kuin rivikansalaisen kunnia, on ollut tähän asti vieras demokraattiselle oikeusvaltiolle.

Kunnianloukkaukset sikseen. Lehto tuomittiin myös uskonrauhan rikkomisesta. Käräjäoikeuden perustelujen mukaan Lehto rikkoi muslimien uskonrauhaa pilkkaamalla profeetta Muhammadia. Professori Jaakko Hämeen-Anttila on vahvistanut tulkinnan, jonka mukaan Muhammad on islaminuskossa pyhä hahmo.

Valtionsyyttäjä Mika Illmanin ja Tampereen käräjäoikeuden kanta siis on, että profeetta Muhammadin loukkaaminen on laitonta, koska Muhammad on muslimeille pyhä.

(Toisaalta professori Hämeen-Anttila osaisi varmasti vahvistaa senkin, että kristinuskossa Jeesus ja Jumala ovat pyhiä hahmoja. Tämä ei tietenkään estä ketään pilkkaamasta Jeesusta ja Jumalaa vapaasti valitsemallaan tavalla.)

Aion seuraavaksi heittää Mikalle syötin:

Profeetta Muhammad oli pedofiili, ja islam on pedofilian pyhittävä uskonto, siis pedofiiliuskonto. Pedofilia on Allahin tahto.

Ovatko nämä lauseet laittomia? Ne varmasti loukkaavat muslimin uskonnollisia tuntoja. Lähestytään asiaa loogisten ketjujen avulla:

Viisikymppisenä äijänä Muhammad kihlasi 6- tai 7-vuotiaan Aishan. Heidän liittonsa "täyttyi" Aishan ollessa 9-vuotias. Voidaan tietysti ajatella, että ajat olivat tuolloin toiset, eikä Muhammadin tekoja pidä arvioida nykypäivän kriteereillä, mutta koska toisaalta olemme viime vuosina oppineet, että 50-luvun koulukirjat olivat rasistisia puhuessaan "neekereistä" (vaikka "neekeri" ei tuolloin ollut kenenkään mielestä rasistinen termi), on kai yhtä lailla paikallaan kutsua 1400 vuotta sitten elänyttä lapsenraiskaajaa lapsenraiskaajaksi.

Mitä on tehtävä, jotta yllä esitetyt, lihavoidut väitteet eivät pitäisi paikkaansa? On väitettävä, että ...

a) ... koraani ei ole kirjaimellisesti totta (ts. että Muhammad ei yhtynyt 9-vuotiaaseen tyttöön). Tämä ei käy, koska islamilaisen doktriinin ja muslimien näkemyksen mukaan Koraani on kirjaimellisesti otettavaa Jumalan sanaa. Yhtymistä ja Aishan ikää ei siis voida kiistää loukkaamatta muslimeja.

b) ... Muhammadin toiminta ei ollut kaikilta osin hyväksyttävää. Tämäkään ei käy, koska muslimien (ja Tampereen käräjäoikeuden) näkemyksen mukaan Muhammadin kritisointi on Jumalan kritisointia ja siten pyhäinhäpäisyä. Rangaistus on kuolema. Muslimit uskovat, että Muhammadin teot olivat Jumalan tahdon mukaisia. Koska lapseen yhtyminen oli Muhammadin teko, myös se oli Jumalan tahdon mukainen.

Kuten näemme, kaikki argumentatiiviset väylät lihavoitujen väitteiden kumoamiseksi on teologisesti tukittu. Muhammadin pedofiiliys ja muslimien sekä Allahin pedofiliamyönteisyys voidaan kiistää vain kiistämällä koraanin kirjaimellinen totuudellisuus tahi Muhammadin asema Jumalan lähettiläänä, jonka teot ovat Jumalan tahdon mukaisia.

Niinpä toistan väitteeni:

Profeetta Muhammad oli pedofiili, ja islam on pedofilian pyhittävä uskonto, siis pedofiiliuskonto. Pedofilia on Allahin tahto.

Seuraava täky kuuluu:

Ohikulkijoiden ryöstely ja verovaroilla loisiminen on somalien kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre.

Onko tämä väite sopimaton? Kanssakirjoittaja Kekke kanteli Julkisen Sanan Neuvostolle taannoisesta Kaleva-lehden pääkirjoituksesta, jossa päissään tappamisen arveltiin olevan suomalaisten "kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre". (Pääkirjoitus on sittemmin poistettu Kalevan Internet-sivuilta. - Toim. huom.) JSN ei ottanut kantelua edes käsittelyyn. Neuvoston sihteeri Nina Porra:

    "Kirjoittaja viitannee selvityksiin, joissa humalajuominen on havaittu suomalaisen alkoholikulttuurin erityispiirteeksi. Myös humalan ja väkivallan välillä on todettu yhteyksiä. Ongelman geneettistä taustaa kirjoittaja ei käsittele faktana vaan esittää siitä oman arvelunsa."

JSN:n päätökset eivät tietenkään ole juridisia ennakkotapauksia, joita inkvisiittori Illmanin tarvitsisi noteerata, mutta koska toisaalta "kiihottaminen kansanryhmää vastaan" on yleisen syytteen alainen rikos, ja koska Illman (jolle asia viran puolesta kuuluisi) ei Kalevan juttuun ole puuttunut, voitaneen tehdä johtopäätös, että negatiivisia, kansallis-geneettisiä stereotypioita saa julkaista, kunhan niitä ei käsitellä faktana.

Emmehän voi ajatella, että Suomessa eri ihmisiä koskisivat eri säännöt.

Kaikki somalit eivät tietenkään ryöstä tai loisi verovaroilla, mutta eivät toisaalta kaikki suomalaisetkaan tapa päissään. Somalit, joita on 0.2 prosenttia Suomen kokonaisväestöstä, tekevät 12 prosenttia poliisin tietoon tulleista ryöstöistä. Yksi Suomessa asuva somali kymmenestä käy työssä. Ryöstely ja loisiminen ovat somalien lukumäärään suhteutettuna paljon tavallisempia ilmiöitä kuin humalassa tappaminen suomalaisten keskuudessa. Niinpä esitän uudelleen arveluni (jota en käsittele faktana):

Ohikulkijoiden ryöstely ja verovaroilla loisiminen on somalien kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre.

Näissä merkeissä toivotan Mikalle hyvää päivän jatkoa.

31 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hienoa Jiri!

Näin pitäisi muutaman tuhannen muunkin kaksois-standardeja vastustavan toimia.

Riku kirjoitti...

Hyväksyn ja teen samoin.

Jukka Aakula kirjoitti...

Hyvä homma.

Jukka Aakula kirjoitti...

siis että laitoit.

Anonyymi kirjoitti...

Kerrotko Keronen, miten tässä muka loukattiin sananvapautta?

Suomen perustuslaki sanoo näin:

"Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä."

Estikö joku ennakolta Halla-ahoa kirjoittamasta mitä huvittaa?

Ei. Älä siis sotke käsitteitä.

Anonyymi kirjoitti...

^ Jos jälkikäteen lyödään, kun käyttää "sananvapauttaan" niin kyllä silloin käytännössä estetään.

Anonyymi kirjoitti...

Loistavaa, että julkaisit tuon Halla-ahon kirjoituksen! Muutenkin hyvä blogimerkintä.

Anonyymi kirjoitti...

Anonyymi: "Estikö joku ennakolta Halla-ahoa kirjoittamasta mitä huvittaa?"

Anonyymin logiikalla voitaisiin säätää laki, jolla kiellettäisiin vaikkapa koirankasvattajia keskustelemasta toistensa kanssa. Jos sitten joku koirankasvattaja valittaisi, että tällä loukataan perustuslain säätämää yhdistymisvapautta, anonyymin tapaan voitaisiin vastata:

Perustuslaissa sanotaan:

"Jokaisella on yhdistymisvapaus. Yhdistymisvapauteen sisältyy oikeus ilman lupaa perustaa yhdistys, kuulua tai olla kuulumatta yhdistykseen ja osallistua yhdistyksen toimintaan."

Onko estetty yhdistyksen perustaminen, onko? Älä siis sotke asioita, ei koirankasvattajien keskustelukielto loukkaa yhdistymisvapautta.

P2P kirjoitti...

tässähän alkaa melkein tulla sellainen olo kuin oikeuslaitos haluaisi raivata tilaa ääriliikkeille.

kirjoituksen tallentaminen inter nettiin sen sijaan on kulttuuriteko.

Anonyymi kirjoitti...

Arvatenkin vastaisuudessa asiat pitää eufemisoida sopivin sanakääntein. Ehkä jotakin kansanryhmää koskevan ryöstely- ja työllisyystilaston jälkeen on vain todettava, että "ohikulkijoiden ryöstely ja verovaroilla loisiminen ei ole suomalaisten kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre."

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos.

Anonyymi kirjoitti...

Halla-aho SAI VAPAASTI SANOA mitä halusi. SANANVAPAUS TOTEUTUI.

Nyt hän joutui kantamaan sanomisistaan vastuunsa, kuten aikuisen täysivaltaisen ihmisen kuuluu.

SANANVAPAUTTA EI OLE LOUKATTU.

Kokoontumisvapaus ei tarkoita sitä, että kokoontuneet ihmiset saisivat tehdä mitä tahansa joutumatta vastaamaan seurauksista.

Uskonnonvapaus ei tarkoita sitä, että uskontoaan saisi harjoittaa miten tahansa joutumatta vastaamaan seurauksista.

Ettekö nyt todellakaan ilman meloneja ja lippalakkeja ymmärrä, mistä tässä on kyse?

Kritisoikaa KKO:n päätöstä aivan vapaasti, mutta älkää sotkeko sananvapauden käsitettä rikokseen, johon ei voisi ilman sananvapaudesta nauttimista edes syyllistyä.

Anonyymi kirjoitti...

Se, ettei oikeuslaitoksella ole ennakkosensuuriin nykyään mahdollisuuksia, ei ole mikään merkki täydellisestä sananvapaudesta.

Mestarin saama tuomio on esimerkki viranomaisen mielivallasta, ja kaventaa kansalaisen sananvapautta.

Anonyymi kirjoitti...

Hurahtaneen lahkolaisen tunnistaa Mestari-sanasta. Sellaisten horinat kannattaa jättää omaan arvoonsa.

Sananvapaus ei tarkoita sitä, että saisi vapaasti ilman seurauksia rikkoa voimassa olevia lakeja.

Edelleen: Jussi Halla-aholla oli täysi sananvapaus. Hän käytti sitä lainvastaisesti ja joutui vastuuseen.

Jos lait ovat mielestänne vääränlaisia, kritisoikaa niitä.

Anonyymi kirjoitti...

Neuvostoliitossakin sai ihan vapaasti kertoa Stalin-aiheisia vitsejä. Kukaan ei estänyt. Lupia ei tarvinnut kysyä keneltäkään.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä kun mainitsit Neuvostoliiton. Halla-aho, joka itse on esiintyvinään sananvapauden airuena, on omassa mediapolitiikassaan täysin neuvostoliittolainen. Ei kommentoi sanomisiaan ja tekojaan muualla kuin omassa Homma-pravdassaan, ei anna vallan vahtikoirana toimivalle medialle haastatteluja, yrittää masinoida oman klikkinsä vapaata mediaa vastaan, yrittää puuttua jopa sanomalehtien toimitusprosessiin eli kuvavalintoihin itsestään jne.

Tällä toiminnallaan Halla-aho nimenomaan haluaa estää vapaata mediaa käyttämästä sananvapauttaan.

Harmi, että jotkut lahkolaiset eivät näe tämän läpi vaan lankeavat tällaisiin naurettaviin silmänkääntötemppuihin, joissa sananvapauden käsitettä yritetään muuttaa kuin stalinistisessa kaksoiskielessä konsanaan.

Anonyymi kirjoitti...

Neuvostoliitto-kortin heittänyt osui tietämättään maaliin.

Jos Neuvostoliitossa sai vapaasti kertoa Stalin-aiheisia vitsejä, siltä osin sananvapaus toteutui. Neuvostoliitossa omien kansalaisten neuvostovastaisiksi (antisovjetskij) luokitellut toimet olivat laissa kielletty rikos. Sanoista piti siis kantaa vastuu.

Neuvostoliiton mediassa Stalin-vitsejä ei sen sijaan saanut vapaasti kertoa. Siltä osin sananvapaus ei toteutunut.

Onko sitten neuvostovastaisuus tai kansanryhmää vastaan kiihottaminen syytä luokitella rikokseksi, on eri asia. Siitä voi aina keskustella.

Täällä nyt vain sokaistuneet lahkolaiset ja yksinkertaisille ihmisille tehtyyn yksinkertaiseen persuretoriikkaan tottuneet eivät selkeästi tätä käsitteellistä eroa ymmärrä.

Anonyymi kirjoitti...

Joku näyttää täällä ymmärtävän sananvapauden kovin suppeasti, joten lainataanpa Euroopan ihmisoikeussopimusta: "Jokaisella on sananvapaus. Tämä oikeus sisältää vapauden pitää mielipiteitä sekä vastaanottaa ja levittää tietoja ja ajatuksia alueellisista rajoista riippumatta ja viranomaisten siihen puuttumatta."

Anonyymi kirjoitti...

Anonyymi, puuttuivatko viranomaiset siihen, että Halla-aho levitti mielipiteitään? Eivät.

Ovatko viranomaiset puuttuneet siihen, ettei samoja mielipiteitä saisi levittää tässä blogissa? Eivät.

Missä kohtaa sananvapautta loukattiin?

Siinä kun Halla-aho rikkoi lakia ja sai siitä tuomion?

Onko mielestäsi sananvapauden loukkaamista, jos Seiska julkaisee jutun, jossa Halla-ahon väitetään panevan lapsiaan ja lehti saa tuomion törkeästä kunnianloukkauksesta?

Onko mielestäsi uskonnonvapauden loukkaamista, jos joku uskonnon harjoittamisen nimissä silpoo pikkutyttöjen vaginoita ilman puudutusta ja saa siitä tuomion?

Onko mielestäsi kokoontumisvapauden loukkaamista, jos rauhallinen mielenosoitus muuttuu mellakaksi ja mellakoijat saavat siitä tuomion?

Halla-ahoa ei tuomittu vääristä mielipiteistä. Halla-aho tuomittiin toiminnasta, joka on Suomen rikoslain mukaan laitonta.

Tätä vääntöä voi jatkaa loputtomiin, mutta ainahan se on samanlaista, kun uskovaisten kanssa yrittää keskustella järkiargumenteilla.

Anonyymi kirjoitti...

En näe Halla-Ahon kirjoituksessa uskonrauhan rikkomista.
En näe Halla-Ahon kirjoituksessa kiihottamista kansanryhmää vastaan.
En näe että viranomainen olisi rikkonut Halla-Ahon sananvapautta.

Näen tässä tapauksessa kolme muuta ongelmaa.

1. "Amerikkalaistunut" tapa käsitellä ja tulkita lakia. Maalaisjärki jäi 2000-luvun taitteessa ja tilalle tuli televisiosta tuttu tapa venkoilla, saivarrella ja taivuttaa lakia niin että päästään haluttuun päämäärään.

2. Perisuomalainen tapa että joka asiaan on löydettävä syyllinen, vaikka sitten kiven alta.

3. Pyhä, pyhempi, Islam. Jopa Suomessa. Oikeuslaitos ei uskaltanut olla tuomitsematta Islamiin kohdistuvasta arvostelusta. Tässä kuitenkin liikuttiin siinä rajamailla että joku saattaisi kokea tämän loukkaavana. Mautonta provosointia, kyllä, uskonrauhan rikkominen, ei todellakaan.

Islamista on tullut käsittämättömän pyhä asia, jota ei saa vahingossakaan loukata tai pilkata, pyhempi kuin kristinuskosta.
Jos huudan torilla että Jeesus on perseestä, juuri kukaan ei välitä, toteavat vain kylähulluksi. Mutta annas olla olla jos huudan että Muhammad on perseestä, saattaapi olla rikostahan siinä teen.

Anonyymi kirjoitti...

Minulle on epäselvää, mikä ylläolevassa blogissa on Suomen rikoslain mukaan laitonta? Täällä on korjoittajia, jotka varmaankin voivat valaista.

Anonyymi kirjoitti...

Sananvapaudesta puheenollen: kokoomuksen käsikassara Iltalehti aikoo 2.7.2012 lähtien vaatia mielipidefoorumille kirjoittavilta rekisteröitymisen, joten jälleen yksi media ryhtyy rajoittamaan sananvapautta. Ilmeisesti jossain ovat alkaneet housunpuntit tutista?

Valkea kirjoitti...

Hyvin tehty.

Anonyymi kirjoitti...

Voisko joku julkaista saman kirjoituksen mutta vaihtaa sanat Islam, muslimi sanoiksi Ateismi, ateisti ja sanan somalialainen sanaksi suomalainen/romani. Voisiko pliis! Anonyymi olisi hyvin tyytyväinen, siis siihen että kukaan ei noteeraisi tätä.

Anonyymi kirjoitti...

Sananvapautta loukattiin; Halla-Aho joutui poistamaan kommentit, jotka olivat "rasistisia". Yksikään kohta ei ollut millään tavoin rasistinen. Siinä tuotiin näkökulma esille asiallisesti 'kiihottamatta kansanryhmää vastaan'.
Jos Muhammedin sanomista pedofiiliksi pidetään uskonnonvapauden rajaamisena (en muista tarkkaa termiä) tai rasistisena, eikö myös muista uskonnoista vastaavalla tavalla puhuvia rangaista. Kadut ovat täynnä puhetta kristinuskon vastaisesti, ainakin nuorien piirissä.

Ei Halla-Aho kiihottanut kansanryhmää vastaan eikä puhunut rasistisesti. Hän toi esille epäkohdan; sen että suurimpi osa somaleista on työväestön ulkopuolella ja tekee rikkeitä kuin kantaväestömme. Miten voimme kehittyä, jollei kukaan tuo epäkohtia esille? Somalit eivät ole ikävää sakkia. Heitä ei vain arvosteta.

Raoul Plommer kirjoitti...

Kannoin oman korteni kekoon:

http://plommer.puheenvuoro.uusisuomi.fi/108763-muutama-täky-konservatiiveille

Anonyymi kirjoitti...

Laitapa Jiri kääntäen tuo englanninkielelle ja laitetaan kaikkiin Euroopan tietotoimistoihin, jotta tajuaisivat mitä sikailua ika milman & kump. Suomessa touhuavat.

Anonyymi kirjoitti...

En yleensä symppaa Halla-ahoa mutta tuo tuomio oli mielestäni vääryys.

Yksi pieni korjaus kuitenkin on paikallaan: Aishaa ei tietääkseni mainita Koraanissa, vain jossain haditheissa. Korjatkaa jos olen väärässä.

Anonyymi kirjoitti...

Kristinuskolla on myös omat ehdottomat tabunsa, pyhät asiansa, jota ei saa loukata ja josta ei saa mitään poikkeavaa lausua.

Tämä ehdoton tabu tulee tässäkin blogissa esiin. Päätabu on seksuaalisuuden perisyntisyyden kieltäminen, sen kieltäminen, että seksuaalisuudesta olisi perustavanlaatuista haittaa ns. "lapselle".
Se, että siitä EI ole perisyntistä haittaa, on moneen kertaan todistettu mm. 59 tutkimuksen metatutkimuksella (mm. Rind, Tromovitch, Bauserman 1998). Tätä faktaa ei saa sanoa aiheuttamatta valtavaa moraalista paniikkia - "kirkkoisien fatvaa" nykykulttuurissamme. Todiste tälle on mm. se, että orgasmin aiheuttamisesta Suomessa rangaistaan ankarammin (10 vuotta) kuin tappamisesta ( yleensä tuomio 8-9 vuotta).
Kulttuurissamme myös lapsen rakastamisesta (pedo-filiasta) mainmitseminenkin tuottaa tuomion saati rakastamisen toteuttamisesta. Että on sitä kirkkoisien 400-luvulla muotoilemassa perisyntikristinuskossamme myös mustia aukkoja, joille olemme vain sisältä katsoassamme sokeita.

Toisin sanoen kristinuskossamme seksuaalisuuden perisynti-/perversiokäsityksen loukkaamattomuus on aivan yhtä pyhä asia kuin muhamettilaisuudessa on Mohammed'in hahmo.

Ja Halla-Ahon tarkoitus oli ilmeisesti nimenomaan loukata uskonrauhaa. Samalla tavalla seksuaalisuuden pahuus- ja vahingoittavuusmyyttiä purkavia syytetään perusarvon louokkaamisesta eikä esimerkiksi yliopistossa saa tuottaa tiedettä, joka loukkaa perisyntistigman tabua.
Luettavaa: http://emilkirkegaard.dk/en/wp-content/uploads/RIND-TROMOVITCH-AND-BAUSERMAN-POLITICALLY-INCORRECT-SCIENTIFICALLY-CORRECT.pdf

Ilari kirjoitti...

MITÄ ON NYKYISIN SANANVAPAUS SUOMESSA

Jotain saa Suomessa sanoa ja jotain ei. Tätä Jussi Halla-aho kirjoituksessaan käsitteli helposti kaikkien meidän ymmärtävillä, tai lähes kaikkien meidän ymmärrettävillä helpoilla esimerkeillä varustettuina. Näin Suomessa ei saa enää tehdä !

Jos kirjoittaisin, että tunnen yhden ruotsalaisen, joka ei ole homo, niin kaikki Te, jotka tahtoisitte asian tulkita minua vastaan, voisitte sen tulkita siten, että kaikki muut ruotsalaiset olisivat mielestäni homoja. Tai jos kirjoittainsin, että tunnen yhden ruotsalaisen, joka on hetero, niin Te ehkä väitäisitte, että minä muka väittäisin, että kaikki muut ruotsalaiset olisivat homoja. En tunne itse ketään homoa ja minulla ei todellakaan ole mitään ketään heistä vastaan !

Mohamadilla oli 13 vaimoa. Lempivaimo Aisha (Aisa) oli 6-7 -vuotias ns. kihlauksen alkaessa Mohamadin kanssa, joka tuohon aikaan oli 50 -vuotias. Tuohon aikan Aisa asui vanhempiensa kanssa. Avioliitto täyttyi Aisan ollessa 9 -vuotian. Joidenkin kirjoitusten mukaan jo 10 -vuotias, jolloin mikään Halla-ahon törkeästi väittämä petofiilia ei ilmeisestikkään enää täytyisi.

Saanko minä käyttää ruotsalaisia esimerkeinä vähäisistä ruotsalaisista tuttavistani, tai saako Halla-aho käyttää esimerkkeinä sananvapaudesta musliimeja ja somaaleja ja toisaalta kännipäisiä suomalaisia, jotka Tappavat Kännipäissään, KIRJOITUKSESSAAN SANANVAPAUDESTA, se on hyvin kyseenalaista enää nykyään.

Josif Stalin ilmeisesti kielsi lailla, tai ojennusleirikomennuksillaan, aikoinaan kirjoittamasta mitään ns. "totuutta" Neuvostoliitosta. Jotkut Länsi-Euroopan maat ovat kieltäneet rangaistuksen uhalla nykyisin väittämästä, että ketään ei tapettu Naksi-Saksan keskitysleireillä. Puolassa on nykyään kielletty kirjoittamasta, että kukaan puolalainen olisi osallistunut Puolassa olleiden keskitysleirien toimintaan. En tiedä, kuka on oikeassa ja en ota siihen myöskään mitään kantaa. Onko keskitysleirejä ollut olemassa ja onko siellä ollut puolalaisia työntekijöitä, se on eriasia, kuin se, että saako niistä sanoa mitään, vai ei !

Halla-aho perusteli erittäin hyvin kirjoituksensa ja käyttämäsä esimerkit Sananvapaudesta, jossa hän käsitteli Islam -uskontoa ja somaaleja ja toisaalta taas suomalaisten peri-syntiä Kännipäissään Tappamista jne. pelkästään esimerkkeinä. Ne olivat vain esimerkkejä Sananvapaudesta - eivät mitään kannanottoja mihinkään!

Suomessa on Halla-ahon tuomion jälkeen hyvin kysymyksenalaista se saako sanoa enää mitää, ettei joku voisi syyttää ja Suomen "Hedelmäpeli" tuomita !

Anonyymi kirjoitti...

Halla-Aho puhui asiaa onko kaikki nyky Suomessa rasismia. Suomi Suomalaisille. Menkööt noi väärä uskoiset sinne mistä tulivatkin niin siellä ne saa tehdä mitä heidän uskontonsa hyväksyy kun eivät opi maan tavoille. HyväJussi